Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     
Kirjoittaja

Olen 24-vuotias ja asun pienehkössä kaupungissa Pirkanmaalla aviomieheni, pienen tyttäremme ja kahden kissan (kuvassa) kanssa.

Tämän blogin tarkoituksena on esitellä tekemiäni käsitöitä, ja luultavasti myös muunlaisia luomuksia, sekä tietysti toisinaan myös yleistä elämisen ihanuutta. :)

 

Ethän kopioi kuvia ilman lupaani!

Elämisen ihanuutta

03.11.2010 - 18:05 / Kategoriat: ei kategorioita

Viime kirjoituksesta näyttääkin olevan jo jonkin verran aikaa. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että pieni ihana prinsessamme syntyi, ja tämän seurauksena päiväni ovat täyttyneet kaikenlaisesta uusien asioiden ihmettelemisestä ja opettelemisesta.

Jonkin verran olen ehtinyt tehdä myös käsitöitä, mutta mikään aloittamani ei ole valmistunut. ;) Ehkä sitten jossain vaiheessa. Laitan heti kuvia kun saan jotakin valmiiksi.

Tällä hetkellä olemme keskittyneet myös uuden kotimme laittamiseen kuntoon. Tavaroita on edelleen purkamatta laatikoissa, ja kaikki keittiötarvikkeet sijaitsevat olohuoneen kirjahyllyssä, koska keittiötä maalataan. Onneksi sekin urakka on aivan kohta valmis, niin saa siirtyä taas hivenen kohti normaalimpaa arkea. :)

Huomenna on tulossa taas mukava pävä, koska menen Prinsessamme kanssa muskariin. Hän rakastaa sitä niinkuin vain puolivuotias voi. <3

:)

Neulottu ja huovutettu kori

08.05.2010 - 11:45 / Kategoriat: Huovutus, Neulominen

Tuota messuilta ostettua ihanan värikästä lankaa jäi vielä revontulihuivista yli, joten päätin tehdä siitä huovutetun korin.

Tässä kori ja sen kanneksi tarkoitettu osa ennen huovutusta.

    

Tämä alemman tarkoitin todellakin kanneksi, mutta suunnitelmani ei ihan toiminut niin kuin olin sen ajatellut. :) Alla kuvia valmiiksi huovutetuista tuotteista.

    

Tuosta itse korista tuli lerpumpi kuin oletin, joten sille täytyi keksiä uusi käyttötarkoitus. Tällä hetkellä sen sisällä on astia, jossa säilytän sipuleita. Piristää mukavasti keittiön ilmettä. :) Kannesta sen sijaan tuli täysin littana, siinä ei noita reunoja oikein huomaa. Sille en ole vielä keksinyt sen kummempaa käyttöä, siitä saattaa ehkä tulla patalappu. Mutta luulen että ennen kuin sen voi ottaa käyttöön, sen taakse tarvitsee ommella jonkinlainen kangas, koska muuten tuo on melko ohutta, eikä ehkä täyttäisi tarkoitustaan patalappuna.

 

Revontulihuivi

08.05.2010 - 10:35 / Kategoriat: Neulominen, Huivit

Noniin, melko pitkän tauon jälkeen sain taas aikaiseksi tulla lisäilemään juttuja tänne. Koko ajan olen siis lisää käsitöitä tehnyt, mutta ihan laiskuuttani en ole ottanut kuvia ja laittanut niitä tänne. Mutta nyt tuli inspiraatio. :)

Tässä on siis tämä revontulihuivi, johon ostin langan Tampereelta messuilta. Tästä tuli mielestäni oikein kiva, ja myös ohjeen lukeminen onnistui yllättävän helposti. Ohje löytyy täältä.

Kuva ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta kyllä siitä idea selviää. :)

Alapuolella on vielä kuvia tuosta pingottamisvaiheesta.

Ensin siis kastelin tuon huivin ihan märäksi ja puristin niin kuivaksi kuin pystyin. Sitten vuorasin sänkymme pyyhkeillä, ja kiinnitin huivin niiden päälle muotoonsa nuppineuloilla. Huivin päälle laitoin lisää pyyhkeitä, ja sitten laitoin petauspatjan paikalleen. Nämä toimet tehtiin illalla ennen nukkumaan menoa, niin että nukuimme huivin päällä seuraavan yön. Aamulla huivi oli kuiva ja kuivunut muotoonsa oikein mukavasti.

 

Puikkopidin

15.04.2010 - 13:15 / Kategoriat: Askartelu, Ompelu

Olen jo pitkään himoinnut tällaista puikkojen säilyttämispaikkaa, itse asiassa melkeinpä siitä asti kun näin sisarellani tällaisen. :) Itselläni puikot ja koukut olivat aikaisemmin jemmassa yhdessä laatikossa, josta niitä sai sitten aina tonkia. Nyt kun tuosta aikaisemmin kertomastani taulu-projektista jäi kangasta jäljelle, ajattelin että väännänpä siitä tällaisen puikkojenpitimen. Minkäänlaisia kaavoja minulla ei ollut, joten aika lailla kokeilemalla tähän tulokseen päädyttiin. En myöskään ole mikään haka ompelukoneen käytössä, mutta sekin onnistui, yrityksen ja erehdyksen kautta. :)

 

Ensimmäisessä kuvassa pidin on aukinaisena, puikot paikoillaan. Puikot voisi asetella taskuihin myös ilman noita niiden omia sinisiä "pussukoita", mutta sitä ennen minun täytyy hankkia sellainen väline, jolla voin tarkistaa puikon koon, koska muuten en eri kokoja toisistaan erota. Siihen asti puikot sopivat taskuihin noinkin. :)
Taskuosan tein vanhasta lakanan palasta, koska muutakaan ei ollut saatavilla ja totesin että se passaa vallan hyvin tähän tarkoitukseen, kun laitoin sen kaksinkertaisesti niin ei ollut niin kovin ohut.
Toisessa kuvassa "läppä" on laitettu puikkojen päälle, tämä tapahtuu ennen pitimen sulkemista. :)

Ja tässä koko komeus rullattuna ja nauhoilla suljettuna. Tästä tuli melko iso pakkaus, taisi iskeä suuruuden hulluus suunnitellessa. :) Mutta kaikki puikkoni mahtuvat tänne, ja ne ovat mukavasti järjestyksessä.

Tämä, kuten niin monet muutkin käsityöni, oli viimeistelyä vaille valmiina jo jonkin aikaa. Tästä uupuivat nuo nauhat, jotka vihdoin sain aikaiseksi viimeistellä. Nauhat ovat käsityöliikkeestä ostetut, mutta viimeistelin niiden päät käyttäen samaa lakanakangasta kuin taskuosaankin. En ole ihan varma kutsuvatko ompelukoneen ammattimaisemmat käyttäjät tuota viimeistelyä päärmäykseksi. Muistelisin ehkä joskus kuulleeni sellaisen sanan. :)

 

Huovutetut sukat miehelle

14.04.2010 - 11:20 / Kategoriat: Huovutus, Sukat

Olen jo pitkään halunnut kokeilla neuloa ihan normaalit villasukat, jotka sitten pesukoneessa huovuttaisin, lähinnä halusin nähdä kuinka paksuksi ja muutenkin millaiseksi sukat huovutuksen jälkeen muodostuvat. Vihdoin sain nämä valmiiksi. Täytyy sanoa että näitä oli äärimmäisen tylsää tehdä, koska koko ajan neulottiin vain oikeaa, mutta toisaalta, lopputulos oli kyllä täysin sen väärti. Näistä tuli tällaiset tallukkaat. :D Eihän näitä oikein kesällä voi käyttää, kun aika lämpimiltä vaikuttavat, mutta lähinnä suunnittelinkin ne käytettäviksi kumisaappaiden sisällä mökillä keväällä ja syksyllä. Otetaan siis silloin käyttöön, paitsi jos jotain takatalvea meinaa pukata niin ehkä jo nyt keväälläkin. Tein nämä miehelleni, ihan siitä syystä että hän siellä mökillä ehkä enemmän puuhailee kuin minä, ainakin tällä hetkellä. ;)

    

Ennen huovutusta ja huovutuksen jälkeen.

Lankana käytin Novitan Huopasta, ja ohje on myös Novitan sivuilta. Sinne pääset tästä.
Ohjeen mukaan miehen sukan pitäisi olla 46 cm pitkä ennen kuin alkaa tehdä kärkikavennuksia, mutta koska minuun iski uskon puute ja olin myös jo hieman kärsimätön en tehnyt sukasta ihan niin pitkää. Huovuttamisen jälkeen sovitimme näitä mieheni jalkaan ja ne olivat hieman liian lyhyet. Onneksi tästä ei tullut kuitenkaan sen suurempaa ongelmaa, koska näitähän saa huovutuksen jälkeen muokattua vielä aika hyvin, joten venytimme niitä kunnes ne olivat juuri sopivat.

    

Hieman mittasuhdetta ennen huovutusta ja huovutuksen jälkeen.

Ja tässä ne seisovat ihan itsekseen, aivan kuin tallukkaat. :D

 

Yllätysvauvajuhlat!

07.04.2010 - 10:49 / Kategoriat: Ihanuuksia, Vauvajuhlat

Viime maanantai lukeutuu yhdeksi elämäni parhaista ja hauskimmista päivistä. Minulle oli järjestetty yllätysvauvajuhlat! Minut saatiin pidettyä täysin pimennossa juhliin asti, joten tulivat täytenä yllätyksenä, mikä oli aivan loistavaa. :) Parasta kaikessa oli se, että paikalle oli saatu melkeinpä kaikki minulle rakkaimmat ihmiset, vaikka he kaikki eivät toisiaan entuudestaan tunteneetkaan. Juhla oli varmasti vaatinut suunnittelua ja organisointia ehkä melko paljonkin, ja kiitän siitä kaikkia juhlaan osallistuneita valtavasti, koska he tekivät juhlasta niin onnistuneen ja ihanan! Sillä hetkellä kun tajusin mistä koko touhussa oli kyse, en voinut kuin ajatella että onpas minulla sitten ihanat ja maailman parhaat ystävät ja perhe. :)

Ja tässä sitten juhlien satoa, eli lahjat, jotka olivat myös tosi ihania! (Kyllä, Kaikki oli Ihanaa. ;) )

Lahjoiksi sain siis Pikkuiselle ihanan mekon, kertakäyttöisiä tuttipullopusseja ja pullon, kantoliinan, Vauvahieronta-kirjan, Pipari Sutran ja viimeisenä muttei vähäisimpänä vaippakakun! :D (Myös kissamme Manu oli kiinnostunut lahjoista, erityisesti vaippakakku kiehtoi) Kaikki lahjat olivat juuri oikeanlaisia, ja erityisesti tuo kantoliina innostaa juuri tällä hetkellä, olen jo opetellut käyttämäänkin sitä, mutta iso maha on vielä hieman edessä, ja luulen että tarvitsen myös hieman ammattilaisen apua ennen kuin osaan sitä täydellisesti käyttää. :)

Juhlissa oli tietysti myös aivan täydelliset tarjoilut. Ystäväni Ulla oli tehnyt juuri juhlaan sopivan kakun, josta minulla itselläni ei ole kuvia, mutta sitä pääsee ihailemaan tästä. Kakun lisäksi oli monenlaista suolaista ja makeaa tarjottavaa, mikä tietenkin sopi minulle todella hyvin, kun ottaa huomioon että suurimpia nautintojani tällä hetkellä on syöminen. ;)

 

Parasta koko päivässä oli kuitenkin vietttää aikaa kaikkien rakkaiden ystävien kanssa. <3

 

Projekti: taulun saanti seinälle

03.04.2010 - 11:45 / Kategoriat: Taulu

Olen lykännyt tätä kankaisen taulun seinälle asentamista jo jonkin aikaa. Kyseessä on siis sama taulu, jonka jo kerran asensin seinälle ja joka on tullut sieltä jo kerran alaskin. Nyt asensin taulun taakse ruuvit. Kiersin ne suorassa kulmassa styroxiin, ja ruuvien päihin laitoin paperinarusta tekemäni lenkit.

Kuvassa näkyy myös aikasemman kiinnityssysteemini tekemät tuhot, jotka onneksi eivät haittaa. Kissamme Mölli oli kiinnostunut korjausprosessista. :)

 

Iloista Pääsiäistä!

02.04.2010 - 11:02 / Kategoriat: Kissat, Yleinen

Saimme anopiltani pääsiäisohraa kissoja varten, ja se otettiin oikein hyvin vastaan. :)

    

    

Hauskaa Pääsiäistä!

 

Jalkahoidosta

02.04.2010 - 10:25 / Kategoriat: Yleinen

Viime keskiviikkona kävin elämäni ensimmäistä kertaa jalkahoidossa. Se pelotti minua hieman aluksi, koska kutian jaloistani todella herkästi, enkä myöskään oikeastaan kestä hierontaa.

Aluksi jalkojani liotettiin vedessä, jonka aikana jalkahieronnan tekevä nainen kantoi viereeni tasolle metallisella alustalla useampia erilaisia kidutusvälineiltä näyttäviä asioita. Mukana oli muun muassa kirurgin veitsi, jonkinlaisilta pihdeiltä näyttävät välineet ja erilaisia teräväkärkisiä metallipiikkejä. Siinä vaiheessa mieleni teki sanoa, että kiitos vaan, mutta luulen että mulla olikin jotain muuta menoa juuri nyt. ;) Jäin kumminkin tuoliin ja ajattelin kohtaavani kidutuksen kuin nainen.

Yllätyin kuitenkin todella positiivisesti, koska yksikään toimenpide ei sattunut, ja vain muutama kutitti niin paljon että en saanut estettyä pienen hihityksen tuloa. Nyt on sitten jalkapohjat, varpaat ja kynnet kunnossa, ja täytyy sanoa että jalkahoitoon voin tulevaisuudessa mennä huoletta uudelleen, koska se tuntui itse asiassa oikein hyvältä. Ja kerrankin varpaankynteni saivat myös väriä, koska itse lakkaan niitä luvattoman harvoin. Tuntuu oikein mukavan naiselliselta ja vähän hupsulta kun punteista vilkkuvat kirkkaanpunaiset ja hileiset varpaankynnet. :)

Synttärilahja sormikkaat

30.03.2010 - 11:00 / Kategoriat: Neulominen, Sormikkaat

Viime viikon työn alla olleet sormikkaat sain valmiiksi juuri ajoissa isosiskoni syntymäpäiviä varten. Koskaan aikaisemmin en ollut sormikkaita neulonut ja hieman jännitin että kuinka vaikea prosessi mahtaakaan olla kyseessä, mutta yllättävän helposti siitä selvisin. Ongelmia ei oikeastaan ollut, mitä nyt sormientekovaiheessa tuntui että puikkoja oli työssä niin paljon ettei ollut ihan varma millä olisi neulonut. :)

    

Lankana käytin Regia-merkkistä Hand-dye Effect lankaa. Raidat osuvat näissä aika mukavasti kohdalleen, mutta se ei ollut tarkoituksellista, vaan tapahtui jälleen vahingossa. :) Ohjeen löysin Novitan sivuilta, ohjeeseen pääsee tästä. Ohjeessa opastetaan pitkän hansikkaat tekeminen, mutta koska en halunnut tehdä pitkää vartta, aloitin sormikkaan neulomisen toisen joustinneuleen kohdalta, ja hyvin onnistuivat.

Tässä sormikkaat vielä "lahjapaketoituina" matkalla uudelle omistajalleen.

 

Hurjasti synttärionnitteluja ja haleja parhaalle isosiskolle! <3

 

MAINOS