Olen jo pitkään halunnut kokeilla neuloa ihan normaalit villasukat, jotka sitten pesukoneessa huovuttaisin, lähinnä halusin nähdä kuinka paksuksi ja muutenkin millaiseksi sukat huovutuksen jälkeen muodostuvat. Vihdoin sain nämä valmiiksi. Täytyy sanoa että näitä oli äärimmäisen tylsää tehdä, koska koko ajan neulottiin vain oikeaa, mutta toisaalta, lopputulos oli kyllä täysin sen väärti. Näistä tuli tällaiset tallukkaat. :D Eihän näitä oikein kesällä voi käyttää, kun aika lämpimiltä vaikuttavat, mutta lähinnä suunnittelinkin ne käytettäviksi kumisaappaiden sisällä mökillä keväällä ja syksyllä. Otetaan siis silloin käyttöön, paitsi jos jotain takatalvea meinaa pukata niin ehkä jo nyt keväälläkin. Tein nämä miehelleni, ihan siitä syystä että hän siellä mökillä ehkä enemmän puuhailee kuin minä, ainakin tällä hetkellä. ;)

    

Ennen huovutusta ja huovutuksen jälkeen.

Lankana käytin Novitan Huopasta, ja ohje on myös Novitan sivuilta. Sinne pääset tästä.
Ohjeen mukaan miehen sukan pitäisi olla 46 cm pitkä ennen kuin alkaa tehdä kärkikavennuksia, mutta koska minuun iski uskon puute ja olin myös jo hieman kärsimätön en tehnyt sukasta ihan niin pitkää. Huovuttamisen jälkeen sovitimme näitä mieheni jalkaan ja ne olivat hieman liian lyhyet. Onneksi tästä ei tullut kuitenkaan sen suurempaa ongelmaa, koska näitähän saa huovutuksen jälkeen muokattua vielä aika hyvin, joten venytimme niitä kunnes ne olivat juuri sopivat.

    

Hieman mittasuhdetta ennen huovutusta ja huovutuksen jälkeen.

Ja tässä ne seisovat ihan itsekseen, aivan kuin tallukkaat. :D